"Muutos ei ole poikkeustila, vaan luonnontila."

07.10.2025

Elinikäisen oppimisen ja jatkuvan osaamisen kehittämisen vaade ei tule poistumaan (työ)elämästä, vaikka tasaisin väliajoin kuulee kysyttävän: Onko aina pakko kehittyä ja kehittää? Työyhteisöjen kehittyminen ja organisaatiokulttuurin muutos, edellyttää aina myös yksilöiden kehittymistä.


Uteliaisuus ja oppimisen asenne helpottaa muutoksissa tarvittavan osaamisen kasvattamista, mutta ei tee siitä automaattisesti helppoa. 

Tietoisen muutoksen tekeminen vie energiaa ja luonnollisesti se voi tuntua myös raskaalta ja vastenmieliseltä. Etenkin, jos muutoksen kulku on vaikutuspiirimme ulkopuolella. On kyse sitten itsensä johtamisesta, tekoälyosaamisen tai konfliktikompetenssin vahvistamisesta, psyykkinen ja toiminnallinen muutos kulkevat rinnakkain.


Perinteisesti havahdumme muutostarpeisiin tilanteissa, jossa jokin ei toimi, tai haluamme vaihtelua. Vahvistamalla oppimiskykyämme, olemme aina valmiimpia muutoksiin. Vaikka muutos on jatkuvaa sekä toisinaan todella nopeaa, voi muutoksen keskellä tunnistaa asioita, jotka pysyvät muuttumattomina kiinnittäen meidät arkeen. Teknologisen kehityksenkin äärellä, inhimilliset perustarpeemme ovat edelleen olemassa.


Aina emme välttämättä edes tiedä, mitä pitäisi ymmärtää ja osata. Kysymyksiä voi olla enemmän kuin vastauksia. 

Sillä, miten suhtaudumme muutokseen, on väliä.

 
Mielelläni autan johtajia, työyhteisöjä ja organisaatioita kohtaamaan moninaisia muutoksia.