Tähän olisi pitänyt puuttua jo aikaisemmin!
Kuulen tämän lauseen kohtuullisen usein. Joko johtajan, esihenkilön tai työyhteisön muiden jäsenten toimesta. Vuorovaikutuksen laadulla ja määrällä on suuri merkitys siihen, miten asiat tulevat ja tehdään näkyväksi.
Jos avoimuus on todellinen arvo ja kulttuurissa kiinni, se ei ole vain sitä, että keskustelemme avoimesti asioista, jotka sujuvat hyvin. Usein avoimuutta mitataan tilanteissa, joissa tulisi kyetä ottamaan ongelmia puheeksi tai antamaan korjaavaa palautetta rakentavasti.
Ongelmiin ja konflikteihin puuttuminen on osaamisen kehittämistä. Johtajat ja esihenkilöt tarvitsevat työkaluja siihen, miten näihin haastaviin tilanteisiin voi puuttua. Puuttumattomuuden ei tulisi olla vaihtoehto. Toisinaan arki on kuitenkin ajanut tilanteisiin, joissa puuttumattomuus on syystä tai toisesta käytäntö.
Rakentava ongelmiin puuttuminen kehittää johtajan henkilökohtaista konfliktikompetenssia, mutta antaa mahdollisuuden myös henkilöstölle korjata ja oppia tarkoituksenmukaisia työn sujuvuutta tukevia toimintatapoja. Taustalla on kuitenkin oltava riittävä ymmärrys siitä, miten erilaiset puheeksiottamisen, puuttumisen ja puuttumattomuuden tavat voivat vaikuttaa. Ilman tarkoituksenmukaisia työkaluja, ollaan hataralla pohjalla.
Parhaimpaan lopputulokseen pääsemme, kun pehmeät ja kovat asiat kulkevat rinnakkain. Tilanteen vaatimalla tavalla painottuen. Vaikka juridisesti emme kokisi vääryyttä, inhimillisesti kokemus voi olla täysin erilainen. Juurisyiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen on avainasemassa, jos ja kun halutaan kestäviä tuloksia. Välillä juurisyiden löytäminen edellyttää meneillään olevan tilanteen purkamista, jotta päästään rakentamaan vastuullisesti kestävää pohjaa tulevaisuudelle.
Tarjoan:
- Johtajille ja esihenkilöille työkaluja haastavien tilanteiden kohtaamiseen ja niissä toimimiseen. (esim. muutos- ja konfliktitilanteet, kehitys- ja yt-keskustelut)
- Työyhteisöille ja työryhmille mahdollisuuden kehittää ja korjata luottamusta, psykologista turvallisuutta, (yhteis)työn tekemisen tapoja ja työn sujuvuutta.
Olethan yhteyksissä, niin katsotaan miten voin olla teille avuksi!
